Maineenhallinta: mitä Googlesta löytyy yrityksestäsi tai nimelläsi ja mitä sille voi tehdä
Maineenhallinta on työnä sitä, että selvität mitä yrityksestäsi tai nimelläsi löytyy Googlesta ja muualta verkosta, ja vaikutat siihen kokonaisuuteen järjestelmällisesti. Kun joku googlaa yrityksen nimen, toimitusjohtajan nimen tai tunnetun henkilön nimen ennen päätöstä, ensimmäinen sivu toimii digitaalisena käyntikorttina: etusivu, arvostelut, uutiset, foorumit ja tietopaneeli. Tässä oppaassa käyn läpi, mitä digitaalinen maineenhallinta ja maineenhallinta hakukoneissa tarkoittavat yrityksille ja yksityishenkilöille, mitä voit hallita, mitä et voi poistaa, ja miten negatiivisia tuloksia syrjäytetään ilman tyhjiä lupauksia.
Asiakas, rekrytoija tai toimittaja avaa Googlen, kirjoittaa yrityksen tai henkilön nimen ja silmäilee kymmenen ensimmäistä tulosta ennen kuin soittaa, palkkaa tai julkaisee. Tämä hetki on maineenhallinnan ydin. Et kilpaile vain oman sivustosi sisällöstä. Kilpailet siitä, millaisen tarinan Google kertoo nimestä yhdellä silmäyksellä.
Olen nähnyt tilanteita, joissa teknisesti hyvä sivusto häviää kauppaa, koska brändihaun toisella sijalla on vanha riitakirjoitus, huonosti hoidettu arvostelusivu tai foorumiketju ilman vastausta. Sama logiikka pätee henkilöön: johtajan, asiantuntijan tai julkisuuden henkilön nimihaku vaikuttaa neuvotteluihin, mediaan ja tekoälyvastauksiin. Maineenhallinta verkossa ei ole pelkkää kriisiviestintää. Se on jatkuvaa työtä nimihakuun, arvosteluihin ja digitaalisiin profiileihin. Alla on käytännön kehys, jota voit käyttää itse tai josta voit rakentaa briefin kumppanille.
Mitä maineenhallinta tarkoittaa?
Maineenhallinta tarkoittaa järjestelmällistä työtä sen eteen, että yrityksestäsi, brändistäsi tai henkilöstäsi muodostuva julkinen kuva verkossa vastaa todellisuutta ja tukee tavoitteitasi. Käytännössä se on seurantaa, sisältöjen rakentamista, arvosteluihin vastaamista ja nimihakujen tulosten ohjaamista. Tavoite ei ole peittää kaikkea kritiikkiä. Tavoite on, että hakija näkee tasapainoisen ja ajantasaisen kuvan ennen päätöstä.
Termiä käytetään usein löyhästi. Itse jaan sen kolmeen tasoon, jotta työ ei sekoitu muuhun markkinointiin:
- Maineenhallinta verkossa (ORM, online reputation management). Laaja taso: some, arvostelualustat, uutiset, foorumit, Wikipedia-tyyppiset sivut, LinkedIn, YouTube ja muut paikat, joissa brändiäsi tai nimeäsi käsitellään.
- Maineenhallinta hakukoneissa (SERM, search engine reputation management). Kapeampi taso: mitä Google (ja Bing) näyttää, kun joku hakee yrityksen nimeä, henkilön nimeä tai “nimi + huijaus / arvostelut / kokemus” -yhdistelmiä. Usein some-profiileita käytetään myös tällä tasolla.
- Brändin, yrityksen ja henkilön maineenhallinta. Kohde voi olla yhtiö, tuotebrändi tai henkilö. Metodologia on sama. Omaisuudet ja juridinen kehys vaihtuvat.
Kun puhun digitaalisesta maineenhallinnasta asiakastyössä, aloitan yleensä SERMistä. Se on mitattavissa: voit listata nimihakuun top 10:n, merkitä kunkin tuloksen sävyn ja hallittavuuden, ja seurata muutosta kuukausittain. ORM-työ laajenee siitä someen ja arvosteluihin. Jos aloitat vain “vastaamalla kaikkeen Instagramissa”, nimihaku voi silti näyttää vanhentuneelta.
Maineenhallinta ei ole sama asia kuin maineen “siistiminen” maksamalla pois kriittisiä juttuja. Se on enemmän kuin kriisiviestintä ja kapeampi kuin koko brändistrategia. Se on digitaalinen näkyvyyskerros, jossa hakukoneet ja tekoälyhaut kokoavat kuvan sinusta muiden lähteiden perusteella.
Kenelle maineenhallinta on relevanttia?
Maineenhallinta on relevanttia kaikille, joiden nimiä googlataan ennen kauppaa, rekryä, yhteistyötä tai julkista arviota. Yritys on yleisin lähtökohta. Yhtä usein ratkaiseva haku on kuitenkin henkilön nimi: toimitusjohtaja, perustaja, asiantuntija, poliitikko tai muu julkisuuden henkilö. Silloin puhutaan henkilön maineenhallinnasta, mutta takana on sama SERM-logiikka.
Käytännön kohteet jakautuvat tyypillisesti näin:
- Yritys ja tuotebrändi. Asiakas hakee yhtiön nimeä, arvosteluja ja “kokemus”-yhdistelmiä ennen ostoa.
- Johto ja asiantuntijat. Rekrytoija, sijoittaja tai toimittaja hakee henkilön nimeä. LinkedIn, henkilökohtainen sivusto, haastattelut ja median osumat muodostavat ensimmäisen sivun.
- Julkisuuden henkilöt. Nimihaku on usein median ja Wikipedia-tyyppisten sivujen hallitsema. Hallittavia omaisuuksia on vähemmän, ja syrjäyttäminen on vaikeampaa.
Samaa hakukonemaineenhallinnan työkalupakkia on käytetty vuosia myös tunnettujen yksityishenkilöiden ympärillä. Forbesin Wiretap-raportti (helmikuu 2026) kuvaa, miten Jeffrey Epstein palkkasi hakukoneosaajia hautaamaan tuomioon liittyvää uutisointia myönteisen filantropia- ja teknologiapeiton alle. Dokumentoidut keinot olivat klassista SERM:iä: myönteisten artikkelien sijoittelu suuriin julkaisuihin, niiden nostaminen hakutuloksissa, Wikipedia-sivun muokkaus myönteisemmän kuvan suuntaan sekä omat aggregaatiosivustot, jotka keräsivät kehuvaa sisältöä.
Tätä tapausta kuvailisin ääripääksi kun puhutaan SERMistä. Se näyttää kuitenkin kaksi asiaa selvästi. Ensinnäkin henkilön maineenhallinta hakukoneissa on ollut ja on edelleen palvelu, jota ostetaan. Toiseksi tekniikka ei tee työstä eettistä. Kun tavoite on peittää todennettua, vakavaa haittaa, kyse ei ole “brändin tasapainottamisesta” vaan maineen peukaloinnista. Forbes myös poisti myöhemmin yhden Epstein-aiheisen artikkelinsa editorial-standardien rikkomisen vuoksi. Julkaisija voi siis perua sen “myönteisen” peiton, jota SERM-työ yritti rankata ylös.
Jos teet henkilön maineenhallintaa Suomessa, pidä nämä erot mielessä:
| Yritys | Yksityishenkilö / julkisuuden henkilö | |
|---|---|---|
| Tyypillinen haku | Yrityksen nimi, “arvostelut”, palvelu + kokemus | Henkilön nimi, “kuka on”, mediaosumat, Wikipedia |
| Hallittavat omaisuudet | Sivusto, GBP, LinkedIn-yritys, uutishuone | Henkilöprofiilit, oma sivusto, haastattelut, Person-schema |
| Juridiikka | Harvoin oikeus tulla unohdetuksi yritysnimellä | EU:n delistausmahdollisuus nimihauilla tietyin ehdoin |
| Riski | Kaupallinen haitta, arvostelusignaali | Ura, media, tekoälyvastaukset, henkilötietojen väärinkäyttö |
Älä sekoita laillista, rehellistä nimihakujen hallintaa (omat profiilit kuntoon, virheiden korjaus, syrjäyttäminen omalla sisällöllä) laittomaan tai harhaanjohtavaan peukalointiin (sivustojen murtaminen, bottimanipulaatio, valeprofiilit). Forbesin kuvaama Epstein-projekti sisälsi myös aggressiivisempia ehdotuksia, kuten sivustojen sabotaasia. Epstein itse piti niiden tuloksia heikkoina. Se on hyödyllinen muistutus: harmaat taktiikat eivät takaa tulosta, ja ne voivat pahentaa tilannetta.
Miten maineenhallinta eroaa hakukoneoptimoinnista?
Hakukoneoptimointi parantaa oman sivustosi sijoituksia hakusanoilla, joilla asiakas etsii ratkaisua. Maineenhallinta muokkaa sitä, mitä brändinimelläsi ja siihen liittyvillä hauilla näkyy, myös sivustoilla joita et omista. SEO kysyy: “Miten nousemme haulle X?” Maineenhallinta kysyy: “Mitä ihmiset näkevät, kun he jo tietävät meidät nimeltä?”
Ero näkyy selvimmin tavoitteen, avainsanojen ja mittareiden tasolla:
| SEO | Maineenhallinta (SERM) | |
|---|---|---|
| Tavoite | Kasvattaa orgaanista liikennettä ja konversioita geneerisillä ja kaupallisilla hauilla | Hallita brändihaun ja maineeseen liittyvien hakujen ensimmäistä sivua |
| Kohdehakusanat | “seo konsultti”, “verkkokaupan hakukoneoptimointi”, palvelu + kaupunki | Yrityksen nimi, henkilön nimi, “arvostelut”, “kokemus”, johdon nimet |
| Mitattava tulos | Sijoitukset, klikit, liidit, liikevaihto | Brändi-SERPin omistusaste, negatiivisten tulosten sijainnit, arvostelusignaali |
| Aikajänne | Usein kuukausia, riippuen kilpailusta | Tyypillisesti 3–6 kuukautta ennen selviä SERP-muutoksia, joskus pidempään |
| Kenen sisältöä | Pääosin oma sivusto ja oma sisältö | Oma sivusto + profiilit + uutiset + arvostelut + kolmannet sivustot |
Ydinero on tämä: SEO kilpailee siitä, että sinun sivusi nousee hakutuloksissa. Maineenhallinta kilpailee siitä, että nimihaun kokonaisuus näyttää hallitulta, vaikka suuri osa tuloksista on muiden julkaisemia. Siksi klassinen sisältöpaketti (“kirjoitetaan 10 blogia”) ei automaattisesti korjaa huonoa brändihakua. Tarvitset omaisuuksia, jotka sijoittuvat juuri kyseisellä nimellä: etusivu, palvelusivut, Google Business Profile, LinkedIn, YouTube, uutishuone, henkilöprofiilit, ehkä Wikipedia-tyylinen sivu jos se on perusteltu.
Käytännössä SEO ja maineenhallinta tukevat toisiaan. Vahva sivusto, selkeä entity-data ja sisäinen linkitys auttavat myös brändihaussa. Jos teet vain SEO:ta ilman brändi-SERPin seurantaa, voit silti yllätyä siitä, mitä asiakas näkee nimelläsi.
Heikko lähestymistapa
- Oletetaan, että “hyvä SEO” siivoaa brändihaun itsestään
- Ostetaan “poistamme Googlesta” -lupaus ilman auditia
- Vastataan arvosteluihin vain sisäisessä Slackissa
- Mitataan vain geneerisiä sijoituksia, ei brändi-SERPiä
Toimiva lähestymistapa
- Dokumentoidaan brändihaun top 10 kuukausittain
- Erotellaan hallittavat ja hallitsemattomat tulokset
- Rakennetaan omaisuuksia, jotka kilpailevat nimellä
- Yhdistetään SEO, arvostelut ja entity-signaalit
Mistä brändihaun ensimmäinen sivu koostuu?
Brändihaun tai henkilön nimihakuun ensimmäinen sivu koostuu tyypillisesti omasta sivustosta tai profiilista, Google Business Profile -paketista (yrityksillä), arvostelusivuista, some-profiileista, uutisista ja mahdollisesta tietopaneelista. Osa tuloksista on täysin hallinnassasi, osa vain vaikutettavissa, osa ei hallittavissa lainkaan. Suosittelen luokittelemaan jokaisen top 10 -tuloksen näihin neljään koriin ennen kuin teet mitään muuta.
| Luokka | Esimerkkejä | Mitä voit tehdä |
|---|---|---|
| Täysin hallittu | Oma etusivu, palvelusivut, blogi, uutishuone, henkilökohtainen sivusto, oma YouTube | Title, sisältö, sisäinen linkitys, tekninen kunto, schema |
| Käytännössä hallittu | Google Business Profile, LinkedIn (yritys tai henkilö), viralliset some-tilit | Profiilin täyttö, julkaisut, arvosteluihin vastaus, NAP-yhtenäisyys |
| Vaikutettavissa | Toimialahakemistot, partnerisivut, myönteiset uutiset, podcast-vierailut | Pyydä päivitystä, tarjoa sisältöä, rakenna suhteita, linkitä omaan sivustoon |
| Ei hallinnassa | Kriittiset artikkelit, foorumit, kolmansien arvostelut, kilpailijan vertailut | Seuranta, tarvittaessa juridinen arvio, syrjäyttäminen muilla tuloksilla |
Suositeltu järjestys nimihakujen rakentamiseen on yksinkertainen. Ensin varmista, että hallittu omaisuus omistaa ykkössijan ja mahdollisimman monta seuraavaa paikkaa (etusivu, “tietoa meistä”, palvelut, henkilöprofiili, blogi jos se rankkaa nimellä). Seuraavaksi hoida Google Business Profile (yrityksillä) ja tärkeimmät some-profiilit. Sitten rakenna vaikutettavia tuloksia: ajantasaiset hakemistot, partnerisisällöt, asiantuntijahaastattelut. Vasta tämän jälkeen mietitään, miten syrjäytät hallitsemattomia tuloksia.
Monella suomalaisella yrityksellä näkyy lisäksi Googlen tietopaneeli oikealla reunalla (desktop) tai tulosten yläpuolella. Julkisuuden henkilöillä tietopaneeli on vielä yleisempi. Paneeli tiivistää nimen, kuvan, kuvauksen ja usein myös linkkejä. Jos tietopaneeli on väärä tai puuttuu, entity-signaalit ovat todennäköisesti epäselviä. Käytännön ohjeet löydät artikkelista Google-tietopaneeli ja KGMID.
Tee tämä harjoitus tänään: avaa Incognito, hae yrityksen nimi ja tarvittaessa johdon tai oman nimesi, tallenna screenshot ja merkitse kuhunkin tulokseen sävy (myönteinen / neutraali / kielteinen) ja hallittavuus. Toista haku “yritys arvostelut” ja henkilön nimellä. Saat heti kartan, jota SEO-raportti ei yleensä näytä.
Voiko negatiivisen hakutuloksen poistaa Googlesta?
Yleensä et voi poistaa negatiivista hakutulosta Googlesta pelkästään siksi, että se on kielteinen tai haitallinen liiketoiminnalle. Google näyttää sitä, mitä se löytää julkisesta verkosta. Hakutuloksen poistaminen tarkoittaa käytännössä joko alkuperäisen sisällön poistoa julkaisijalta tai harvinaista poikkeusta, jossa Google delistaa URL:n tietyillä ehdoilla.
Poikkeuksia on, mutta ne ovat kapeita:
- Alustan käytäntöjen rikkomus. Jos sisältö rikkoo esimerkiksi Googlen arvostelukäytäntöjä, YouTuben sääntöjä tai foorumin ehtoja, raportoi sinne. Poisto tapahtuu alustalla, jolloin Google seuraa perässä indeksoinnin päivittyessä.
- Laiton sisältö. Selvästi laitonta materiaalia (esimerkiksi henkilötietojen väärinkäyttö, uhkaukset, tietyt tekijänoikeusrikkomukset) voi käsitellä juridisten kanavien kautta. Tämä ei ole SEO-työtä.
- EU:n oikeus tulla unohdetuksi. Google voi tietyin ehdoin poistaa URL:n hakutuloksista nimihauilla EU/ETA-alueella. Sisältö jää silti alkuperäiselle sivustolle. Googlen Legal Help -ohjeistus tekee selväksi, että oikeus koskee lähtökohtaisesti yksityishenkilöitä. Yritykset eivät yleensä voi käyttää sitä yritysnimen peittämiseen kaupallisista syistä. Suomessa taustaa löytyy myös tietosuojavaltuutetun ohjeista.
- Julkaisijan korjaus tai poisto. Toimivin “poisto” on usein se, että media tai sivusto päivittää jutun, lisää vastineen tai poistaa virheellisen väitteen. Tämä vaatii viestintää ja joskus juristia.
Siksi suhtaudun kriittisesti palveluihin, jotka lupaavat “poistamme kielteisen tuloksen Googlesta kahdessa viikossa”. Jos tarjous ei ala auditilla, hallittavuusluokittelulla ja realistisella syrjäyttämissuunnitelmalla, riskinä on turha kustannus tai jopa haitallinen taktiikka. Realistinen polku useimmille yrityksille on syrjäyttäminen: rakenna niin monta relevanttia, hallittua tulosta, että kielteinen sivu putoaa alemmas tai pois ensimmäiseltä sivulta.
Huomioi myös: vaikka URL delistattaisiin nimihauilla, se voi silti löytyä muilla hauilla tai suoralla osoitteella. Maineenhallinta verkossa ei siis lopu vain Googleen, vaan myös tekoälyjen vastaukset voivat tuoda tietoa ilmi.
Miten negatiivinen tulos syrjäytetään?
Negatiivinen tulos syrjäytetään rakentamalla ja vahvistamalla hallittavia hakutuloksia, jotka sijoittuvat brändinimellä korkeammalle kuin kriittinen sivu. Prosessi on auditointi, omaisuusinventaario, sisältöjen ja profiilien rakentaminen, sisäinen linkitys brändiin, entity-signaalit ja jatkuva seuranta. Nopea temppu on harvinainen. Johdonmukainen työ muuttaa brändi-SERPiä.
-
Auditointi Listaa top 10 yritysnimellä, henkilön nimellä ja “arvostelut”-lisällä. Merkitse sävy, domainin auktoriteetti ja hallittavuus. Tallenna screenshotit päivämäärällä.
-
Kartoita hallittavat tulokset Mitkä URL:t ja profiilit ovat jo olemassa mutta heikkoja? Puuttuuko LinkedIn, YouTube, ajantasainen “tietoa meistä”, henkilökohtainen sivusto, Google Business Profile?
-
Rakenna omaisuuksia Luo tai päivitä sivut, jotka voivat rankata nimellä: etusivu, tiimisivu, henkilöprofiili, uutishuone, case-sivut, FAQ. Varmista uniikit title-tagit, joissa nimi on luonnollisesti mukana.
-
Sisäinen linkitys brändiin Linkitä footerista, navigaatiosta ja blogista selkeästi brändisivuille. Auta Googlea ymmärtämään, mitkä URL:t edustavat virallista entityä.
-
Entity-signaalit Yhtenäinen NAP, Organization/Person-schema, sameAs-linkit virallisiin profiileihin, tietopaneelin korjauspyynnöt tarvittaessa. Katso taas Google-tietopaneeli ja KGMID.
-
Seuranta Toista brändihaku kuukausittain samalla asetuksella (Incognito, sama kieli/maa). Kirjaa muutokset. Reagoi uusiin kielteisiin tuloksiin ajoissa.
Konkreettisia toimia, jotka usein auttavat suomalaisella pk-yrityksellä tai näkyvällä henkilöllä:
- Päivitä etusivun tai henkilöprofiilin title ja meta description niin, että ne vastaavat nimihakua.
- Varmista, että Google Business Profile (yrityksillä) on vahvistettu, kategoriat oikein ja arvosteluihin vastataan julkisesti.
- Pidä LinkedIn ja muut hallitut profiilit ajantasaisina. Henkilöhauissa LinkedIn on usein yksi vahvimmista hallittavista tuloksista.
- Julkaise säännöllisesti omaa uutis- tai blogisisältöä, joka sisältää nimen luonnollisesti ja linkittää virallisiin sivuihin.
- Hanki näkyvyyttä relevantteihin hakemistoihin, partnerisivuihin ja haastatteluihin, joissa voit vaikuttaa kuvaukseen.
- Älä yritä “tukehduttaa” kriittistä sivua massalla heikkolaatuisia satelliittisivustoja. Se on helppo tunnistaa ja voi pahentaa tilannetta. Sama varoitus pätee henkilön maineenhallintaan.
Jos kielteinen tulos on vahva domain (iso media, tunnettu foorumi), syrjäyttäminen kestää kauemmin. Silloin panosta useampaan omaan URL:iin ja hallittuihin profiileihin, sekä viestinnälliseen vastineeseen jos aihe on yhä ajankohtainen. Vanha, heikko foorumiketju tippuu usein helpommin, kun oma sivusto ja GBP ovat kunnossa.
Pidä myös mielessä, että syrjäyttäminen ei ole sama kuin “häviäjän vaientaminen”. Asiakas voi yhä löytää kriittisen sisällön suoralla linkillä tai muulla haulla. Siksi arvosteluihin vastaaminen, korjausten pyytäminen julkaisijalta ja oman tarinan pitäminen ajantasaisena kuuluvat samaan pakettiin. Maineenhallinta verkossa on sekä SERP-työtä että palvelun ja viestinnän laatua.
Maineenhallinta tekoälyhauissa
Tekoälyhaut (ChatGPT, Gemini, Perplexity, Googlen AI Overviews) eivät kopioi sokeasti Googlen top 10 -listaa. Ne kokoavat vastauksen koulutuksesta, haetuista lähteistä ja brändimaininnoista. Maineenhallinta tekoälyssä nojaa siihen, että entitysi on selkeä, ajantasainen ja johdonmukainen monessa lähteessä. Kuukausittainen manuaalinen testaus on täysin validi tapa seurata tilannetta.
Entity-selkeys auttaa sekä Googlea että LLM:iä. Kun nimi, kuvaus, perustamisvuosi, sijainti ja sameAs-profiilit ovat yhtenäisiä, mallien on helpompi erottaa sinut samannimisestä yrityksestä. Tässä tietopaneeli ja strukturoitu data ovat käytännön työkaluja. Jos paneeli on pielessä, korjaa se ohjeella Google-tietopaneeli ja KGMID.
Googlen AI Overviews -näkymässä brändihaku käyttäytyy usein eri tavalla kuin tietohaku. Silti AIO voi siteerata arvosteluja tai yhteenvetoja, kun joku hakee “yritys + kokemus”. Jos tekoälynäkyvyys on sinulle kaupallisesti tärkeä, yhdistä SERM-työ GEO-optimointiin ja lue taustaksi AI Overviews Suomessa. Digitaalinen maineenhallinta ei enää pääty klassiseen siniseen linkkilistaan.
Miten maineenhallintaa mitataan?
Maineenhallintaa mitataan brändi-SERPin omistusasteella, negatiivisten tulosten sijoituksilla, arvostelusignaaleilla, brändihaun volyymilla ja tekoälyvastausten sävyllä. Pelkkä “sijoitus 1 omalla etusivulla” ei riitä, jos paikat 2–8 ovat hallitsemattomia. Realistinen aikajänne näkyville muutoksille on yleensä vähintään 3–6 kuukautta, ei muutama viikko.
Käytännön mittaritaulu, jonka voit pitää Excelissä tai Notionissa:
- Brändi-SERP ownership. Kuinka monta top 10 -paikkaa on hallittuja tai käytännössä hallittuja? Tavoite on mahdollisimman moni.
- Negatiivisten tulosten sijainti. Onko kriittinen sivu sijalla 2, 5 vai sivulla 2? Kirjaa URL ja sijainti kuukausittain.
- Arvostelut. Keskiarvo, määrä ja vastausprosentti Google Business Profilessa ja tärkeimmillä toimialakohtaisilla alustoilla.
- Brändihaun volyymi. Search Consolesta tai avainsanatyökalusta: kasvava brändihaku on usein hyvä signaali, mutta se ei korvaa SERPin laatua.
- AI-vastausten sävy. Manuaalinen testiloki: myönteinen / neutraali / kielteinen / virheellinen.
Älä lupaa itsellesi tai johdolle, että “ensi kuussa SERP on puhdas”. Hakukoneet arvioivat olemassa olevia sivuja uudelleen omassa tahdissaan. Jos domainilla on vahva historia, syrjäyttäminen vie aikaa. Jos taas brändihaku on ohut (pieni yritys, vähän tuloksia), muutokset voivat näkyä nopeammin, kun omat profiilit ja sivut laitetaan kuntoon.
Raportoi johdolle kuvina: “ennen / jälkeen” -screenshotit brändihausta kertovat enemmän kuin abstrakti pisteytys. Liitä mukaan toimenpiteet (mitä julkaistiin, mitä profiileja päivitettiin, mihin arvosteluihin vastattiin). Näin maineenhallinta hakukoneissa muuttuu seurattavaksi prosessiksi eikä mystiseksi “maineprojektiksi”.
Jos käytät SEO-työkaluja, erota bränditermit geneerisistä raporteista. Muuten “nousimme kolmella sijalla” voi kuvata palveluhakua, kun samaan aikaan brändihaun kolmospaikalle on noussut uusi kielteinen ketju. Pidä brändimittarit omassa taulussaan.
Milloin kannattaa hakea apua?
DIY riittää, kun nimihaku on pääosin hallinnassa, negatiiviset tulokset ovat heikkoja ja sinulla on aikaa ylläpitää profiileja sekä sisältöä. Ulkopuolista apua kannattaa hakea, kun tilanne on juridinen, akuutti mediakriisi tai kun SERPissä on useita vahvoja hallitsemattomia tuloksia.
DIY toimii hyvin, kun:
- Oma sivusto tai henkilöprofiilit ovat jo olemassa, mutta vajaasti hoidettuja.
- Kielteisiä tuloksia on nolla tai yksi, ja se on matalan auktoriteetin sivu.
- Pystyt vastaamaan arvosteluihin viikoittain ja julkaisemaan omaa sisältöä säännöllisesti.
- Tavoite on ennaltaehkäisy: pitää ensimmäinen sivu siistinä kasvun tai julkisuuden aikana.
Hae apua (ja usein myös juridista arviota), kun:
- Asia liittyy kunnianloukkaukseen, henkilötietoihin tai muuhun oikeudelliseen kysymykseen.
- Käynnissä on akuutti kriisi: valtakunnallinen media, viranomaisprosessi, massavalitus.
- Brändi- tai henkilöhaku sisältää useita vahvoja kielteisiä tuloksia, etkä tiedä mistä aloittaa.
- Yrityksen ja johdon maineenhallinta vaatii synkkaa SEO:n, viestinnän ja juridiikan välillä.
Itse en myy “poistamme kaiken ikävän”. Autan mieluummin näkemään nimihakujen kokonaisuuden sellaisena kuin asiakas tai rekrytoija sen näkee, priorisoimaan hallittavat tulokset ja yhdistämään työn muuhun hakukonenäkyvyyteen. Jos et ole varma lähtötilanteesta, ilmainen SEO-auditointi on matalan kynnyksen tapa saada ulkopuolinen silmäparisi brändihakuun ja sivuston kuntoon ilman sitoumusta.
Ennen kuin ostat mitään maineenhallintapakettia, pyydä aina kirjallinen suunnitelma: mitkä URL:t ovat hallittavia, mitä julkaistaan, miten mitataan ja mitä ei luvata. Hyvä kumppani sanoo ääneen, milloin tarvitaan juristi tai viestintätoimisto, ja milloin riittää SEO:n ja profiilien kuntoonlaitto. Hyvä kumppani kieltäytyy myös peukaloinnista, jonka tarkoitus on peittää todennettua, vakavaa haittaa.
UKK
Mitä maineenhallinta maksaa?
Usein hinta nousee helposti kymmeniin tuhansiin euroihin, koska hallittavana ei ole vain yksi tulos, vaan usein kaikki 10 tulosta Googlen ensimmäisellä sivulla. Hintaa ei voi antaa yhdellä luvulla, koska työ riippuu brändihaun lähtötilanteesta, negatiivisten tulosten määrästä ja siitä, mitä omaisuuksia jo hallitset. Maineenhallinta hinnoitellaan usein erikseen klassisesta SEO-paketista, koska tavoite, mittarit ja sisältötyö poikkeavat. Rehellinen tarjous perustuu aina auditointiin: mitä ensimmäisellä sivulla näkyy, mitä voit hallita itse ja kuinka paljon uutta sisältöä ja profilointia tarvitaan.
Kuinka kauan maineenhallinta kestää?
Realistinen aikajänne on yleensä vähintään 3–6 kuukautta ennen kuin brändihaun kokoonpano muuttuu selvästi. Nopea korjaus on harvinainen, koska Google arvioi olemassa olevia sivuja ja niiden auktoriteettia. Seuranta jatkuu työn jälkeenkin, koska uusia arvosteluja, artikkeleita ja foorumiketjuja ilmestyy jatkuvasti.
Voiko Google-arvostelun poistaa?
Yleensä et voi poistaa aitoa mutta kielteistä Google-arvostelua vain siksi, että se harmittaa. Poisto tai piilotus onnistuu lähinnä silloin, kun arvostelu rikkoo Googlen käytäntöjä (esimerkiksi vihapuhe, henkilötiedot, petos, epärelevantti sisältö) tai kun se on selvästi väärä. Yrityksen kannattaa ensin vastata julkisesti asiallisesti ja vasta sitten käyttää Googlen raportointikanavia, jos käytäntörikkomus on todennäköinen.
Mitä eroa on maineenhallinnalla ja kriisiviestinnällä?
Kriisiviestintä reagoi akuuttiin tapahtumaan: lausunto, media, sidosryhmät ja aikataulu tuntien tai päivien sisällä. Maineenhallinta verkossa ja hakukoneissa on pidempi prosessi, jossa rakennetaan ja ylläpidetään sitä, mitä brändihausta ja digikanavista löytyy. Kriisi voi laukaista maineenhallinnan tarpeen, mutta jatkuva SERM-työ on eri työkalupakki kuin lehdistötiedote.
Tarvitseeko pieni yritys maineenhallintaa?
Kyllä, jos asiakkaat googlaavat yrityksen nimeä ennen ostoa. Pienellä yrityksellä brändihaku on usein lyhyt: etusivu, Google Business Profile, muutama arvostelu ja ehkä yksi uutinen. Silloin jo muutama hallittu omaisuus riittää pitämään ensimmäisen sivun siistinä. Jos nimi on geneerinen tai toimiala herättää paljon arvosteluja, seuranta kannattaa aloittaa ajoissa.
Mitä maineenhallinta tarkoittaa yksityishenkilölle?
Yksityishenkilölle maineenhallinta tarkoittaa sitä, mitä nimelläsi löytyy Googlesta, LinkedInistä, mediasta ja muista julkisista lähteistä. Samaa SERM-työkalupakkia käyttävät myös johtajat, asiantuntijat ja julkisuuden henkilöt: oma sivusto tai profiili, hallittavat some-tilit, haastattelut ja tarvittaessa henkilötietojen poistopyynnöt tai EU:n oikeus tulla unohdetuksi, jos ehdot täyttyvät. Tekniikka on sama kuin yrityksillä. Ero on juridiikassa, etiikassa ja siinä, että henkilöhaku näyttää usein vahvasti median ja Wikipedia-tyyppisten sivujen sisältöä. Älä sekoita rehellistä nimihakujen hallintaa siihen, että peitetään todennettua, vakavaa haittaa.
Samasta aiheesta
Seuraava askel
Jos et ole varma, mitä brändihaustasi löytyy tai mistä aloittaa, käyn auditoinnissa läpi sivuston, brändi-SERPin ja tärkeimmät korjauskohteet.
Ilmainen SEO-auditointi →